Noh, eilinen suunnitelma läksiäisbileistä kaatui lopulta siihen, että neljännen vuosikurssin opiskelijoilla on syyskuun puolivälissä loppunäyttely, ja ensi viikolla näyttelyä varten otetaan valokuvat ynnä muut sekä taiteilijoista että töistä, joten tällä hetkellä kaikki puurtavat hiki hatussa töitään kuvauskuntoon. Joten päädyttiin menemään nore-bangiin tunniksi tai pariksi Yongukin, Donghwanin, Jehyeongin, Daeshikin ja Junhyeonin kanssa. Ja oikeasti ihan hyvä, en todellakaan ole siinä mielentilassa, että alkoholi auttaisi asiaa!

[Donghwan pisti kaikki peliin Metallican, Judas Priestin ja Gunnareiden tahtiin...]
Olin sitten kotona jo yhdentoista aikaan, ja relasin internetsin ääressä… Kunnes Kazuya laittoi viestiä, että tekis mieli mennä pelaamaan biljardia. Eipä siinä sitten auttanut muu (tietenkään), kuin mennä pelaamaan pariksi tunniksi. Pelasin yhden lähes täydellisen pelin: upotin ensimmäisellä vuorolla kaikki paitsi kasipallon! Vähänkö olin tyytyväinen. Seuraavalla vuorolla sain sitten sen kasipallonkin pussiin ja voitin kerrankin reilusti yhden pelin. Heh
heh…
Käveltiin sitten kotiin, mutta jäätiin tuohon ulos tupakalle… ja sitten siinä jutellessa (koreaksi, japaniksi ja englanniksi) menikin aamukuuteen, eikä kumpaakaan väsyttänyt lainkaan. Mietittiin, jota mitä tehtäisiin ja kun Kazuya kuuli, etten ole koskaan käynyt Apgujongissa (brändikauppa- ja klubbailualue), se taivutteli mut lähtemään sinne kahville. Bussilla matka kesti vain puolisen tuntia, ja olin oikeasti positiivisesti yllättynyt. Mun mielessä Apgujong oli paljon korkeita rakennuksia ja businessmiehiä, mutta yllättäen se olikin suhteellisen symppis alue täynnä pienempiä design-liikkeitä, kahviloita ja ravintoloita. Tietenkin sitten löytyi myös se korkeiden rakennuksien alue, jossa oli vieri vieressä Rolls Royce, Armani, Louis Vuitton, Lamborghini, Boss ja niin edelleen. Istuttiin ensin yhdessä kahvilassa ja katsottiin läppärillä YouTubesta animepätkiä, ja kun mulle tuli nälkä, mentiin toiseen kahvilaan baagelille. Kello oli kymmenen kun palattiin takaisin Anamiin – ja on muuten vierähtänyt tovi jos toinenkin kun viimeksi olen ollut hereillä siihen aikaan aamusta.
[Kazuya ja Apgujongin pääkatu, ilmeisesti. Siellä oli aamuseitsemän aikaan haamukaupungin tunnelma (vähän niinkuin Lappeenranta), oli näin vuoden Seoulissa asumisen jälkeen todella kummallista kävellä täysin tyhjillä kaduilla.]
Seuraavaksi ohjelmassa oli nukkuminen (Kazuya) ja tavaroiden siirtäminen viidennestä kerroksesta neljänteen (minä). Se oli onneksi ohi suhteellisen nopeasti, koska tavaraa ei kuitenkaan ole ihan järjettömästi… Mutta huomattavasti enemmän, kuin mitä mun matkalaukkuun tulee mahtumaan (tehtävää: käy läpi kaikki omaisuus ja päätä, mitä kaikkea voi heittää roskiin). Ja sen jälkeen pääsin, en edelleenkään nukkumaan, vaan lounaalle Donghwanin ja U-Yeongin ja kolmannen pojan kanssa. (Nämä kaksi jälkimmäsitä on eka vuoden opiskelijoita, jotka on apureita Donghwanin lopputaideprojektissa.) Tämä lounastapaaminen oli lähinnä jotta mä ja U-Yeong ehdittiin näkemään ennen mun lähtöä.

[U-Yeong studiolla mun lasit päässä.]
Ja nyt voin nukkua muutaman tunnin ennen kuin tapaan Miyukin ja Hannan illallisella…
Ei kommentteja vielä
Ei kommentteja toistaiseksi.
Kommenttien RSS Trackback-osoite
Jätä kommentti






