Käytiin eilen Danielin kanssa katsomassa viimeisin Indiana Jones -leffa. Se oli ihan jees, mutta koko leffa tuntui epilogimaiselta. Toisaalta samat vanhat vitsit jaksoi edelleen naurattaa, ja ihan hauska leffa kaiken kaikkiaan. Se tuntui ja näytti Indiana Jones-elokuvalta (hyvällä tavalla): Spielberg käytti samoja cinematografisia kikkoja kun aiemmissa leffoissa ja selkeästi myös analogista formaattia (eli ei digitaalista); leffassa oli 80-luvun (ja Indy Jones-pätkän) rakeinen fiilis ja koska tämä oli lähinnä nostalgiafilmi, se oli enemmän kuin sopivaa. Tuon sanottuani, täytyy vielä lisätä, ettei tämä Indiana Jones -elokuva nostalgiamaisuudestaan huolimatta tee kovinkaan paljon “fan servicea”; epätavallisesti tämäntyyppiselle jatko-osalle, Spielberg/Lucas ei revittele inside-vitseillä tai referensseillä aiempiin leffoihin.
Kingdom of the Crystal Skull ei pärjää aiemmille leffoille millään tasolla (paitsi ehkä CGIn puolelta). Nuorempi Indy Jones hakkaisi vanhemman mennen tullen; tämä Indiana Jones oli sama kuin nuorempi Indiana Jones, paitsi fyysisesti vanhempi. Nyt jäi tunne, että sekä hahmo että näyttelijä yrittivät astua 10 (tai 20, Fordin tapauksessa) vuotta nuoremman miehen saappaisiin, ja leffasta jäi vallan puuttumaan tietty hahmon kasvamisen tunne. Olisin ehkä suonut näkeväni Jonesin oppineen “jotain uutta”, ja ikäkysymystä käsiteltävän muutenkin kuin parilla nostalgisella kohtauksella. Vanhojen hahmojen uudelleenkohtaamisista jäi lähinnä laimea fiilis – kuten Jones, muutkin hahmot tuntui jämähtäneen samaan rooliinsa. Toisaalta, kyseessä on tietenkin ryhmä argeologeja arkeologeja, joten ehkä on sittenkin vain sopivaa, että he ovat itse muuttuneet historiallisiksi jäänteiksi. Duhhrr hurrrr.
No mutta, tästä kritiikistä huolimatta leffa oli ihan hauska katsottava. Oli ihan kiva palata Indiana Jones maailmaan hetkeksi, mutta en sinne tämän pidemmäksi aikaa olisi halunnut jäädä. Pidän edelleen Indystä, ja Harrison Fordista näyttelijänä, ja Spielbergistä ohjaajana… Ja eiköhän tämäkin leffa löydä tiensä mun DVD-kokoelmaan – jos ei muuten niin “se kuuluu sarjaan ^_^;” (Krista tietää mistä minä puhun).
Jälkeenpäin houkuttelin Danielin taas olusille, mentiin meidän vakimestaan Yomojomoon, jonka omistaja kantaa meille aina ilmaista ruokaa. Viime kerralla paljastin sille, että mulla on allergia mereneläville (se on vuoden verran tuonut meidän pöytään kalaa…), joten tällä kertaa saatiin manduk-lautanen. Mmm! Se kutsuu mua Roraksi* ja kyseli millon oon menossa takaisin kotimaahan. Ja koska olin varsin flirtillä tuulella, kysyin siltä lähtiessä nimeä: “Isoveli, mikä on nimesi?”** Haha. Korealaiset pitää siitä kun tytöt kutsuu niitä nimellä “obbaa” (isoveli). Selkisi, että sen etunimi on sama kuin Danielin korealainen nimi, eli JunYeong.
** “Arright Rora!” – mun nimestä on täällä käytetty kaikki mahdolliset versiot: Laula, Raura, Raula, Rora, Rola, Lora, Lola…
**”오빠, 이름이뭐요?” [Obbaa, ireumi mwoyo?]
2 kommenttia
Kommenttien RSS Trackback-osoite
Jätä kommentti
Kivaa kommentointia… mutta kulttuurin kehitystä ja ihmisen toiminnan kautta syntyneiden struktuurien tutkiminen – mm. maaperästä – tunnetaan arkeologiana, ei argeologiana. Kun edes ammattinimike tai lauseet olisi kirjoitettu asianmukaisesti, “niin olis ihan jees”.
Kiitos kommentista. Totta puhuen mun suomen kieli on niin hukassa, notta hyvä että osuin noinkin lähelle. Tsori vaan jos yhden kirjaimen heitto ottaa pattiin~!
…Ei niin ettenkö arvostaisi korjausta. :D