Paranin! Jee.
En pysty tällä lukukaudella ottamaan Korea-yliopiston korean kielen kursseja, koska ne on aina samaan aikaan kun muut kurssit, jotka halusin ottaa. Ärrrr. Mutta onneksi Korea Foundation kulttuurikeskus järjestää kerran viikossa ilmaista korean kielen opetusta, joten päätettiin käyttää tilaisuus hyväksi (ja muutenkin on kiva päästä vähän uusiin ympyröihin vaihteeksi). Tasokoe meni aivotoiminnan puutteesta* huolimatta ihan [...]

Alex, hengenpelastaja

Oon tosi kipeä tänään, en nukkunut paljoa viime yönä mutta nyt päivällä suurimman osan aikaa. En jaksanut edes ajatella meneväni ulos ostamaan ruokaa (ja lisää nenäliinoja), joten soitin Alexille että hakisi mulle nuudeleita ja nästyykkejä kaupasta. Se kävi äsken tuomassa mulle kuumaa puuroa mun lempi-jug-ravintolasta (ginseng-kanaa vieläpä <3), neljä kupillista nuudeleita, appelsiinimehua, inkivääriteetä ja ison [...]

Ihan kipee

Tässä kuumehoureissa päivittelen keskellä yötä kaikki mahdolliset blogit siinä toivossa että vaikka vahingossa sammuisin tähän näppäimistön päälle. Luultavasti kupillinen kahvia kymmenen aikaan oli liikaa, tai mahdollisesti tänhetkinen unettomuus voidaan laskea vuoteessa vietetyn päivän piikkiin. Tänään täällä satoi lunta. Enkä todellakaan tarkoita sitä räntämössöä, joka sulaa neljä metriä asfaltista, vaan sellaisesta pukki-reki-ja-tiu’ut-helisee lumisateesta. Kaaduin kahdesti kotiin [...]

Kuvapäivitys. Vihdoin!

Kuvat ja kuvatekstit lisätty Busanin ja Gyeongjun reissutarinaan! Ja loput kuvat löytyy tästä albumista.
(Niin, tosiaan, jos et näe niitä kalastajia siinä itsemurhakalliokuvassa… Kertoo varmaan miten korkea kalliokieleke oli kyseessä^^)
Seoulin Namsan-vuorelta napsittuja iltakuvia voi katsella tästä kuvasta lähtien tässä albumissa (jossa saattaa muutenkin olla päivityksiä, joita en tänne ole muistanut laittaa).
Ja reissun loput kuvat ja tarinat [...]

PS.

Sain vihdoin Jongkukilta edellisen Busan-reissun kuvat. Tässä muutama niistä:

[Minsub ja minä kaapelihississä Kumkang-vuorelle]

[Haeundae, APEC-rakennuksen edustalla: Jongkuk, minä, Minsub ja Fish Guy]

[Busan-tornissa, Minsub ja minä. Tulipa yhtäkkiä lyhyt olo...]

Oma koti…

…Mitä hittoa tänne jäätyy, voidaanko jo palata Busaniin???
[huom! kuvapäivitys 25.2.!]
Eli palattiin juuri takaisin, ja Seoulissa on 10 astetta kylmempää kun etelässä. Tosi hyvä reissu ja varmaan satamiljoonaa kuvaa (ainakin). Lisään tähän tekstiin sekä Multiplyhyn jahka kerkeän editoimaan. Busanissa Borah ja sen vanhemmat oli meitä vastassa asemalla, ja ne ajeli meitä ympäri Busania koko lauantain [...]

Busaniin ->

Päivityksiä seuraa myöhemmin. :)
Hyvää Rotan vuotta!

Nähtävyyksiä

Sunnuntaina päätettiin mennä Myeong-dongiin shoppailemaan ja lounaan jälkeen (Majbritt halusi sushia, joten mentiin japanilaiseen ravintolaan missä mä söin ton-ggaseua) suunnattiin sitten sinne.

Vietettiin Myeong-dongissa useampi tunti kun käveltiin ja katseltiin, sitten etsittiin jotain tiettyä kauppaa (“Oikeesti se oli ennen tällä kadulla!”) ja sitten sitä yhtä tiettyä kuuluisaa manduk-ravintolaa (명동교자 – Myongdong Kyoja), mitä en koskaan onnistu [...]

Majbritt

Kävin eilen lentokentällä hakemassa Majbrittin ja vietettiin suhteellisen “korealainen” päivä. Ensin tultiin Crimson Houseen ja ihan ensimmäiseksi syötiin kimbab-kolmiot ja juotiin kahvia (mulla oli järjetön nälkä, koska kello oli neljä enkä ollut ehtinyt syömään vielä mitään, ja Majbritt tarvitsi kahvia selvitäkseen 16 tunnin lennosta). Sitten Majbritt antoi mulle tuliaisina hirveän määrän karkkia ja toi mulle [...]

Lupasin mennä minne??

Jouni: Koskas sä muute meet siihe ohjelmaa missä höpistää Koreasta?
Laura: haha funny you should ask… [hassua, että satuit kysymään]
Laura: törmäsin just Crimson Housen manageriin, joka kysy multa et voinko mä huomenna osallistua KBS Broadcasting* haastatteluun kolmen muun ulkomaalaisen kanssa?? :D
Et tälläistä tänään… Jouni laittoi ton viestin sillä välin kun kävin hakemassa pyykit alakerrasta ja [...]