Kauhea väsymys tänään. Johtuu varmaan siitä, että kaikki on koko ajan uutta, enkä ole ehtinyt syömään tänään kunnolla. Kokeilin tänään maksaa vuokran Visalla, ja yllättäen se taas toimi. Samoin tulivat rahat Suomen tililtä mun tälle tilille, joten meni vähän ristiin nyt. Olen niin huono raha-asioissa… Vaihdan ensi kuun alusta pieneen huoneeseen – tosi pieneen: A-tyypin huoneissa on just ja just tilaa sängylle, pöydälle ja kaapille. Mutta mietin hetken ja totesin, että vaikka tämä huone on aika kiva, on silti ihan turhaa maksaa järjetöntä vuokraa kun mulla ei lopulta oli mitään järkevää käyttöä näille neliöille.
Tänään oli eka Studio Painting (studiomaalaus) tunti, taas pelkkä orientaatio, eli ei vielä tehty mitään. Professori on Youngsun Jin, joka on ilmeisesti jonkin verran tunnettu freskomaalauksen asiantuntijana. Hän lupasi sisällyttää tähän kurssiin pienen fresko-opetuksen, ja se taitaa olla melko ainutkertainen tilaisuus. Ensi viikosta aletaan piirtämään elävää mallia ynnä muuta, ja siirrytään jossain vaiheessa akryylimaalaukseen ja niin edelleen. Odotan tätä kurssia tosi innolla.
Taidepuolen rakennukset on piilotettu kaikkien hienojen business-puolen lukaasien taakse, ne on sellaisia vanhoja pikku taloja, jotka haisee maalille ja kemikaaleille ja on vähän rupuisia ja epäsiistejä… Eli olin kun kotonani. Oli heti parempi olo olla taidepuolella, vaikka korealaiset opiskelijat olikin tosi ujoja eikä oikein uskaltaneet tai osanneet puhua meille mitään. Vaihtareita kurssilla on kolme – minä, Helena Ruotsista ja joku japanilainen sosiaalipuolen opiskelijatyttö. Ihan jees pikku ryhmä. Haluaisin tutustua nimenomaan taidepuolen opiskelijoihin paremmin, mutta saa nähdä miten se onnistuu.
Opettaja Jin (Jin-seonsaengnim) antoi myös ohjeet, joita olettaa opiskelijoiden noudattavan koko elämän ajan:
1) Pidä päiväkirjaa (luonnokset, ideat, konseptit, ajatukset)
2) Opi uusi kieli (uuden kielen kautta voi ymmärtää toista kulttuuria ja avartaa omaa ymmärtämystään)
3) Pidä itsesi hyvässä kunnossa (jotta voit tehdä töitä)
Että semmoista. Yksi tyttö kurssilla on taekwondon musta vyö, saa nähdä viekö mut mukana taekwondo-”kerhoon” kuten Jin ehdotti.
Tänään olisi jonkunnäköinen jokakuukautinen Crimson House -kokoontuminen, siellä saa kai ruokaa joten pitäisi ehkä mennä. Olen kyllä tosi väsynyt tänään ja sosiaalisena oleminen on vähän haasteellista. Mutmutmut. Asiat selviää vähitellen, ja vaikka nyt en tiedä mikä mun rahatilanne oikein on, katson asiaa uudestaan ensi kuussa. Nyt on paljon asioita, mihin menee rahaa – taidetarvikkeet, koulukirjat, jne – joten on mahdotonta arvioida mikä mun normaali kulutus täällä oikein on. Toivottavasti rahat riittää… Ja jos ei, niin toivottavasti saan järjestettyä sitten jotain muuta ratkaisua.
2 kommenttia
Kommenttien RSS Trackback-osoite
Jätä kommentti

Hyvä idea tuo huoneen vaihto. Jos saavuit vain yhden kassin kanssa, niin isompi huone tuntuu aika tilavalta. Olethan oppinut ennenkin asumaan tiukoissa paikossa (silloin vain oli tavaran määrä ei neliöiden puute syynä tiukkuuteen…)
Eka kuukausina menee aina enemmän rahaa. Kuukauden päästä pystyt jo budjetoimaan elämisesi ja asumisesi kunnolla. Ja jos pitää elää yksi tai kaksi kuukautta hieman niukemmin, so be it!
Hyvä antaa neuvoja, joita pitää itse ruveta noudattamaan myöskin!
Opettaja Jin taitaa olla sellainen elämänopettaja ei vaan taiteen!!! Fiksuja elämänohjeita.
Pikkuhuoneessa ei ole jääkaappia, mutta kaipa sitä pärjää ilmankin. Ja luulen että raha-asiat helpottuu heti ensi kuusta kun on pienempi vuokra. :)